Menu

Havutuotteet

Heikki Puputin valmistamien havuköynnösten, -nippujen, -pallojen ja -kranssien materiaaleina käytetään kotimaista kuusta ja mäntyä, joilla sidoksesta saadaan tuuhea, tasalaatuinen ja kestävä.

Havut sopivat erinomaisesti esimerkiksi sisäänkäyntien, juhlatilojen, tarjoilupöytien, messuosastojen tai näyteikkunoiden somistukseen. Lisää väriä havutuotteisiin saadaan nauhoilla, koristeilla tai harvinaisemmilla kuusilajikkeilla.


Havuköynnökset ja -koristeet käsityönä


Havupuu Heikki Puputti Oy toimittaa suomalaisten jouluiloksi erilaisia havuköynnöksiä ja -koristeita. Havunkeruu työllistää syys-lokakuun vaihteesta lähtien parhaimmillaan puolentusinaa ihmistä ensimmäisten havunippujen mennessä puutarhoille ja hautausmaille.

Kaikki köynnökset ja koristeet sekä seppeleet tehdään käsityönä Eurassa. Hektisimpään aikaan koristeita valmistamassa on toistakymmentä ammattilaista. Heikki Puputin yhtiökumppani Kylli Hirven mukaan jokaisella tekijällä on oma käsialansa ja ammattilainen osaa myös katsoa, millainen on lopputulos – laadun on oltava tasainen köynnöksen päästä päähän.

Hyvä ja tasainen havu on hyvin vihreä, se on tuuhea pullea ja myös terve. Mitään sienitauteja ei koristeiden tekoon käytettävässä havussa voi olla. Paras havu tulee nuorehkosta puusta, joka on kiinteä, ryhdikäs, tuuhea ja peittävä. Vanhan puun havut sen sijaan ovat jo veteliä.

Varastoon havuköynnöksiä ja koristeita ei tehdä, vaan käytännössä kaikki menee suoraan myyntiin tilausten mukaan.

Oikeanlaisessa säilytyksessä sen salaisuus


Havujen laajamittaisempi kerääminen alkaa, kun ensimmäiset yöpakkaset ovat tulleet. Ennen keräämistä havun täytyy mennä ensin lepotilaan ja näin käy vasta vuorokauden keskilämpötilan laskiessa alle viiden plusasteen. Terminen kasvukausi loppuu jo siinä vaiheessa, kun lämpöä on alle kymmenen astetta.

Kauniiden havukoristeiden salaisuus on myös havun säilytyksessä. Ne eivät saa olla auringossa, eivätkä märkiä, vaan nippujen välissä pitää olla ilmaa. Havu pilaantuu helposti, jos se on liian kauan kuljetuksessa. Havupuu Heikki Puputti Oy:ssä havut valmistetaan koristeiksi viikon sisällä ja valmis tuote siirretään heti kylmiöön kuljetusta odottamaan.

Asiakkaan halujen mukaan ja vuodenajan suomista mahdollisuuksista riippuen erilaisia koristeita tehdään esimerkiksi häihin ja muihin juhliin muistakin kuin vain havupuista, vaikka tammesta, pihlajasta tai koivusta.